back

Luolakäärmeen eskarivihko

 

Aurinko paistoi, silleen omalla tavallaan, eli satoi vettä. Vanha amerikkalainen harrasteauto lipui hyrskyttäen siwan likaiseen pihaan. Kulkupelissä oli vähän sanomista, puskurit oli narulla kiinni ja vähän joka osa oli lähes putoamaisillaan. Kyljissä olevat koristeeliset liuskat olivat kiinni ns. pyhällä hengellä ja koska kyseessä oli mattamusta pakanawaageni niin tunteet olivat pihamalla hieman ristiriitaiset.

 Kulkupeli parkkeerasi valkoisten viivojen päälle vieden 8 invapaikkaa siwan etuoven läheisyydestä. Kyljessä ollut lista putosi asfaltille ja koska paikka oli siwan piha niin kyseessä oli ostoslista. Ostoslistan nimi oli wolframi.

 Wolframi lyllersi keskimmäisillä voimillaan kohti siwan ulko-ovea. Kysessä ei ollut mikään tavallinen siwa vaan pahamaineinen natsisiwa. Ulko-oven vieressä oli yksinäinen voikukka. Wolframi lausahti voikukalle ”sä oot jotenki muuttunu! ”.Ulko-ovi aukesi narahtaen kipakalla hauiksen ojennusliikkellä, ehkä hivenen asiaa auttoi verinen kirves, olihan keskiyö.

 Kauppa oli pimeä, ehkä tähän asiaan vaikuttaa se että valot eivät olleett päällä. Wolframi otti kärryt, kärryjen nimi oli kiuseppe, tuttavien kesken sotakiuseppe.

Kärryihin pääsi ensimmäisenä kasa käsikranaatteja. Seuraavaksi jalkakranaatit ja liikavarvasohjukset. Hyllyjen kätköistä hykerteli iloisena mukaan myös tomaatin lehdistä kehitetyt ampujaan ohjautuvat, lyhyen matkan välipalat, jotka myös lenkkimakkara nimellä tunnetaan.

 Ostoskäry alkoi olla täynnä, oli ohjuksia, ammuksia, makkaraa, turmion kätilöitten uusi CD, farkkumersun aluvanteet, ruotsin kartta, mämmiä ja päällimmäisenä viisi kiloa fiteerattua, vetiseksi paahdettua, luolakäärmeen eskarivihkoa.

 Aurinko alkoi nousemaan, hirveä rutina kuului taivaanrannasta, aurinko oli jo vanha ja raihnas. Wolframi matkasi venäjän rajalle, avasi ruotsin kartan ja totesi. Kaikki ok, eikun menoksi.

 Wolframi odotti yötä, silloin kaikki olis hiljaista ja kaunista. Oli jopa vähän silleen luvattomankin kaunista olihan kesäyö. Keskiyöllä oli sopiva hetki. Maailmankaikkeuden valovoimaisin sotilas ( 1000 kiloluumenia)  levitteli ostamansa sillit pitkin venäjän rajaa ja valeli ne lopuksi hytrostattisella sonnalla kyllästetyllä bensiinillä . Oli aika, aika uuden tulemisen. Kautta maailmojen, kautta himmeiden universumien oli ennustettu, että jonain päivänä kaikki muuttuu. Tänään oli se päivä tänään kaikki muuttuu. Wolframi oli valmis.

 Wolframi sytytti sillibensiinibarrikaarin tuleen hakkaamalla kahta kottikärryä yhteen olkikasassa. Leimahdus oli valtaisa. Mikään ilotulitus tai tulivuorenpurkaus ei ollut mittään tämän leimahduksen rinnalla. 

 Koko juniversumi repesei neljiä , ei siis kahtia se olisi nollut aliarvoimista. Saturnus sikoutui kaustisiin ja aurinko putosi siuroon, olihan sielä muutenkin kuumat oltavat ja joitakin kivoja hottiksia.

 Puolen tunnin päästä koko juniversumi oli hiljainen, maapallolla ei ollut mitään liikettä ja muita palnettoja ei enää ollut. Oli aika uuden tulemisen, oli aika rauhallisuuden. Juniversumin takaa näkyi pieni valo ja se lähestyi. Wolframi oli liikavarpaat höröllään hiljaa paikallaan. Valo lähestyi ja lähestyi  wolframia. Wolframi oli peloissaan. Henkisesti. Kilometrien pituinen pinkki avaruusalus laskeutui Wolframin liikavarpaitten väliin. Aluksesta kuoriutuin nainen, kolmirintainen  vihreä avaruushottis. ”Mennäänkö naimisiin ja  perustetaan joku autopurkaamo! ” kuului aluksen kaiuttimesta suurella äänellä. Wolframi oli ostettu mies, Oli aika uuden tulemisen, uuden aikakauden.