back


Marmelaari

 

Vanha puinen silta notkui liitoksissaan, oils syksyinen kevat yö. Marmelaari ja viljalaari kököttivät piilossa puun takana. He tisivät mitä oli tulossa.

 Näinä aikoina, näinä kimmoisina aikoina jolloin viisiulotteiset taivaankappaleet kyyhöttivät  epämääräisillä kiertoradoillaan, syntyi maailmojen univerumien keskipisteeseen uusi vaikutusvaltainen suunnikas.  Suunnikas oli puoliksi olio ja puoliksi planeetta, loput  25% oli antimateriaa irakista.

 Suunnikkaalle oli huikeissa seremonioissa anettu nimeksi fonnemo. Marmelaari ja viljaari vapisivat mämmiloorat käsissään pitkin puskikkoja ja huutelivat ilmoille erimoisia manauksia fonnemon hyökkäysten torjumiseksi. Siivekkään puuston yläpuolelle he rakensivat muunmuassa pilvilinnoja ja hekumeenisia katoksia.

 Aurinko painui pilveen ja aavistuksen kosteahko sade alkoi. Satoi pikkuriiikkisen pieniä sinisiä paperiliittimiä ja puoliski järsittyjä sinkkiämpäreitä. Marmelaari oli peloissaan, hän tarrautui takasaranallaan läheisen katajan etummaiseen lehmustoon. Viljalaari yritti rauhoitella ja sanoi että kaks kertaa se vaan kirpasee..

 Fonnemo irrotti avaruuden ankkurinsa ja lähti kiitämään kohti laarimaata. Aurinko sammui, kuu muuttui vihreäksi ja alko meni tuntia myöhemmin kiinni.

 Taistelu oli suunnaton,  taivaalle lenteli puisia betonimyllyjä, keltaisia moottoritien pätkiä ja muuta sodissa käytettäviä tehosteaineita.

 Yhtäkkiä kesken Fonnemon hyökkäyksen,  kuului valtava lätsähdys. Mämmijumala  Plooku oli huomannut epäreilun hyökkäyksen. Plooku oli sahannut  kuusta siivun ja limäyttänyt sillä Fonnemon  hervantaa kiertävälle radalle ikuisiksi ajoiksi.

 Niinkuin kaikilla tarinoilla , oli tälläkin onnellinen loppu. Marmelaari ja viljalaari elivät elämänsä onnellisena loppun asti.


...